lauantai 7. lokakuuta 2017

Rovaniemi Maraton

Olin suunnitellut juoksevana ensi kesänä Rovaniemi maratonilla puolikkaan, mutta tänään sain, ikävä kyllä, lukea lehdestä, ettei juoksutapahtumaa järjestetä ensi vuonna 😒
Todella harmi juttu, mutta niin se taitaa olla, että polkujuoksu yms extreeme juoksut vievät osallistujia perinteisiltä maroilta, eikä juoksutapahtuman järjestäminen ole enää kannatavaa seuroille.

No itse pitäydyn ainakin ensi kesän ihan maantiemaroilla. Katsotaan sitten myöhemmin innostunko juoksemaan myös poluilla. 

Rovaniemi Maraton

-TiinaR-

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kisarapsa Ruskamaraton 2.9.2017

Nyt se on juostu!
Huippufiilis! Ihanat maisemat! Mahtava kannustus reitin varrella ja sää mitä mainioin, eli kaiken puolin onnistunut reissu!

Tavoite ajasta jäin kymmenen minuuttia, mutta tiesin sen jo lähtiessä, sillä olin edellisenä päivänä käynyt autolla tutustumassa osaan reitistä ja arvasin, että ihan järkyttävän pitkät ylämäet tulisi syömään naista ja kuntoa todella paljon 😀

Menimme Leville jo edellisenä päivänä, hyvissä ajoin.  Mieheni lähti mukaani huoltojoukkoihin, mikä oli mieluinen yllätys, muuten olisin matkustanut yksikseni. Ilma oli sateinen ja lämpötila keikkui kymmenen molemmin puolin. Yövyimme Hotelli Hullussa Porossa. Siellä meillä oli kahden hengen huone saunalla 😎
Hotelliin kirjautumisen jälkeen, kävimme autolla ajelemassa ja katsastamassa tulevan reitin. Ajelimme reittiä vastapäivään noin kymmenen kilometriä. Sen jälkeen alkoi metsäosuus, minne ei autolla päässyt. Reitti vaikutti TODELLA mäkiseltä, ylämäki voittoiselta, joten arvasin, etten pääse maaliin suunnitellussa ajassa. Tämä ei kuitenkaan itseäni  harmittanut sen kummemmin. Päätavoitteenanihan oli kuitenkin päästä maaliin ja nauttia juoksusta! 
Reittiin tutustumisen jälkeen, kävin hakemassa numerolapun kisakanslijasta ja menimme syömään Ravintola Coloradoon. Ruokailun jälkeen siirryimme takaisin hotellille, lämmitimme saunan ja otimme illan rennosti televisiota katsellen ja leväten.

Lauantai aamuna sää vaikutti hyvältä. Aurinko paistoi heti aamusta pilveettömälä taivaalta ja lämpöäkin oli useampi aste. Päiväksi oli luvattu +12 astetta, joten sään puolesta ihanteellinen ilma juoksulle.
Aamupalalla nautin puuroa, raejuustoa teetä ja leipää. Suht' kevyesti söin, varmistellen, että ruoka ehtisi sopivasti laskeutua ennen juoksua.
Kahdeltatoista kävimme kannustamassa täysmaratoonille lähtijät ja seurasimme vähän aikaa lasten juoksuja. Tämän jälkeen menimme takaisin hotellille ja valmistelut alkoivat.
Juomapulloihin nesteet, jalkoihin tiikerisalvaa ja kisavaattet päälle. Kengään ajanottorengas ja Spilbeltiin puhelin musiikilla ja numerolappu. Siinäpä valmistelut.
Varttituntia ennen lähtöä, lähdimme kisapaikalle. Kultsi jäi radanvarrelle ja minä kipaisin lähtöalueelle. Lähdössä oli pieni yhteinen lämmittely ja klo 14.00 kuuluttaja kuulutti meidät matkaan😀
Reitti kiersi Levitunturin ympyrälenkkinä. Aluksi oli nousua muutama kilometri, sen jälkeen noin neljä kilometriä alamäkivoittoista matkantekoa. Maisemat olivat ihanteelliset tunturin juurella mökkialueella ja golfradan varrella sai ihastella alkavaa ruskaa ja upeita tuntureita. Golfradan jälkeen oli vuorossa jälleen ylämäkeä, joenvartta, hiekkatietä ja Sommuntuvan todella raskas nousu. Viimein ylämäet helpotti noin 11 kilometrin kohdalla. Sen jälkeen oli vain lievää nousua, alamäkeä ja tasasta menoa ajotiellä. Immeljärven notkossa oli kylmä, mutta loppu pyörätieosuus meni mukavasti.

19 kilometrin kohdalla koin jonkinasteisen väsähtämisen ja nautin rauhassa urheilujuomaa. Tämän jälkeen jaksoin juosta loppumatkan ihan kivasti. 

Koko matkalta jäi hyvä mieli. Juoksu oli lähestulkoon koko ajan mukavaa ja rentoa, omalla tahdilla, musiikista ja maisemista nauttien matka taittui huomaamatta. 
Malissa oli sellainen olo, että ensi vuonna uudestaan, mahtava kokemus ja oma tavoite saavutettu!

TiinaR

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Viikko aikaa puolikkaalle

Viikko aikaa puolikkaalle ja nyt jo jännittää😀
Viimeiset kaksi viikkoa on jälleen mennyt nopeasti ja treenit olen suorittanut ohjelman mukaisesti.
Running index on noussut 44:stä  46:een. Mikä on huippu juttu, sillä kuusi vuotta sitten kun viimeksi juoksin puolikkaan oli muistaakseni indeksi sama.
Vaikka Running index on noussut, tavoittelen silti 2.15-2.20 aikaa. 

Viimeinen viikko harjoitusohjelmassa on tosi kevyt. Muutama puolen tunnin kevyt lenkki ja intervalli. Sinäänsä hyvä, sillä töissä on jälleen kiireitä, jolloin on mukava päästä harjoittelussa hieman helpommalla. Ajattelin kuitenkin joka ilta joko joogata tai rullailla jalkoja, jotta ne olisivat kunnossa lauantaina


Juoksen puolikkaan Levillä. Lähden sinne jo perjantaina. Olen varannut saunallisen hotellihuoneen kahdeksi yöksi. Perjantaina on tarkoitus käydä hakemassa juoksunumero ja syömässä jossain, ottaa ilta rauhallisesti ja valmistautua lauantain koitokseen. 

Lauantaille en ole suunnitellut mitään varsinaista taktiikkaa. 
Lähden juoksemaan ihan fiilis pohjalta.
Toivon hyvää, ehjää ja nautinnollista juoksua.

-TiinaR-

lauantai 12. elokuuta 2017

Kolme viikkoa aikaa Ruskalle

Aika vain menee jostain kumman syystä niin nopeasti, 
etten muista päivittää tätä blogia mitenkään ahkerasti. Loma oli ja meni, kaksi viikko olen jo töissäkin ollut. Työkiireet eivät kesäkuusta ole yhtään helpottaneet ja sen huomaa väsymisenä iltaisin.

Sitä vastoin olen harjoitellut ahkerasti puolikasta varten 😀.
Juoksut olen suorittanut 90 prosenttisesti, kaksi juoksua on jäänyt väliin.
Running Index on 44 ja povaa puolikkaan ajaksi 2.14. Itse lähden tavoittelemaan 2.20 aikaa.

Tänään kävin juoksemassa kympin lenkin. Kesäkuun kymppiin verrattuna aika parani neljällä minuutilla, joten kyllä vanhalla etanallakin 🐌 kehitystä tapahtuu 😎

Tässä lopuksi kuvakollaasi heinäkuulta.
Lomailua, lenkkeily, tavotteiden saavuttamista ja hääpäivän juhlintaa 💕

-TiinaR-

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Lomalla

Olen ollut kesälomalla heinäkuun alusta saakka. Viimeiset kaksi viikkoa kesäkuussa oli töiden puolesta niin haipakkaa, että loman eka viikon olen vain ollut tässä ja nyt, mennyt päivä kerrallaan, enkä ole tenhyt mitään mitä lomalla olin suunnitellut tekeväni.



Harjoitusohjelmaa olen kuitenkin noudattanut mielestäni hyvin. Kaikki juoksuharjoitukset olen tehnyt, ainostaan muutama Coreharjoitus on jäänyt välistä. Running index on pysynyt samana. Mikä vähän itseäni huolettaa, teenkö jotain väärin harjoitellessani, kun kunto ei nouse, vai johtuuko tämä siitä, että ilmat ovat olleet huomattavasti lämpimämpiä kuin aikaisemmin ja varmaan työstressikin on nostanut sykkeitäni. No auta kuin seurailla vielä pari viikkoa tilannetta ja pohtia asiaa sen jälkeen uudestaan.

Tällä viikolla lähden pidennetylle viikonloppulomalle Budabestiin💖
Odotan reissua kovasti. Toivon, että siellä saan levähdettyä ja rentouduttua kunnolla 
ja pääsen reissun jälkeen uudella tarmolla harjoittamaan juoksuohjelmaa.

Olen laittanut itselleni istatilin. Löydät minut sieltä tunnuksella  #Tiinar-run



💖 TiinaR 💖
  

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Leppoisaa Juhannusta



Hyvää Juhannusta kaikille lukijoille!
Mun juhannus menee leppoisasti kotona rakkaimpieni kanssa 💖
Tarkoitus on vain olla kotona, vailla kiireitä ja suorituspaineita.
Grillaillaan, saunotaan, maistellaan punaviiniä ja nautitaan toistemme seurasta sekä vapaa-ajasta.
Tämän viikon juoksutreenit olen tehnyt jo alkuviikosta, joten viikonloppuna hölläillään siltäkin osin ja käydään vain kävelyillä koirien kanssa.

Oiken mukavaa Juhannusta kaikille 💗

-TiinaR-

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Missä mennään

Kolme viikkoa takana puoli maraton harjoitteluohjelmaa.  Hyvällä fiiliksellä mennään 😊
Running index on noussut kahdella. Nyt 43 eli puoliska menis suunnilleen aikaan 2.18.
Intervalliharjoittelut olen tehnyt aina ylämäkivoittoisessa maastossa. Tuntuu ihan hyvältä. Mäki on rankka nousta ylös vieden taatusti mehut jaloista. Mutta vastaavasti alastulo on lepposampaa. Yritän alamäen aikana opetella juoksemaan alamäkijuoksua, niin etten jarruttelisi, vaan rennosti ja nopeasti alas mäkeä.
Keskipitkistä juoksuista olen nauttinut suunnattomasti. Ne menevät mukavalla sykkeellä ja tuntuvat ihanan kevyiltä.
Pitkien juoksujen aikana olen selkeästi huomannut kehitykseni. Eka viikolla kävelin koko pitkäjuoksun, mutta nyt voin jo juosta alamäet ja tasaisillakin pätkillä osan matkaa. Ylämäet vielä kävelen, ettei syke nouse liian korkealle.

Tän kolmen viikon aikana on myös paino pudonnut 2.3kg! Tästä pudotuksesta olen enemmän kuin tyytyväinen! Olen noudattanut omaa suunnitelmaa,  niin että viikolla seuraan tarkkaan mitä syön ja viikonloppuisin voin ottaa vähän löysemmin. Niinpä herkkujakin on mennyt, kuten suklaata, jäätelöä ja muutama olut 😋 

Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle viikolle

-TiinaR-

Rovaniemi Maraton

Olin suunnitellut juoksevana ensi kesänä Rovaniemi maratonilla puolikkaan, mutta tänään sain, ikävä kyllä, lukea lehdestä, ettei juoksutapa...